Kevät tauko

Kevät on edennyt siihen pisteeseen että on aika laittaa rata väliaikaisesti kiinni. Odotellaan sen aikaa kun loput lumet sulavat ja rata kuivuu niin että kestää tulevan kesän karkelot. Arvioitu avaamisaika on varmaan tuolla toukokuun puolenvälin paikkeilla. Riippuu paljon yläkerran Herrasta. Tauon aikana radalla toteutetaan myös pieniä ja vähän isompiakin muutoksia. Niistä lisää sitten kun on enemmän kerrottavaa.

Kausilippu kauppa käy jo kuumana viherkauppa.fi ssä. Liput astuvat voimaan kun kevät tauko päättyy ja ovat voimassa koko loppu vuoden.

Kiitos myös Teille kaikille talvella heittämässä käyneille. Teitä oli aivan valtavasti. Tämän perusteella tiedämme jo nyt että vuoden 2023 talvirata on vähintään yhtä hyvässä kunnossa ellei vieläkin paremmassa.

Viikkokisat talvi 2022

Jyväskylän Liitokielloilijat (JyLi) järjestää talvikaudella, aina sunnuntaisin kaikille avoimia kilpailuja. Kilpailut järjestetään kahdessa lohkossa, eli kilpailuihin mahtuu mukaan 72 osallistujaa.

Vahvistetut kilpailupäivät ja -ajankohdat sekä ilmoittautumiset löytyvät Metrix:in radan tiedoista.

Rata ei ole kilpailujen aikana suljettu muilta käyttäjiltä. Yleensä kilpailut ovat ohi noin klo 14 aikoihin.

Kiitos kaudesta 2021

Vuosi on lopuillaan ja katseet on jo käännetty tuleviin kausiin. Tulevan kesäkauden kausiliput tulevat myyntiin viherkauppa.fi aivan lähipäivinä, joten toivottu kausari kerkiää hyvin pukinkonttiin.

Ennen kuin päästään tulevalle kesäkaudelle, niin heitetään talvikausi hoidetulla talviradalla. Olemme investoineet talvihoitokalustoon, millä pidämme radan kunnossa myös talvella. Radan talvihoito on aloitettu tänään 18.12.2021. Kun pakkaset vielä jäädyttää pinnan lopullisesti, niin pitäisi taas olla hyvä heittää.

Kiitoksena menneestä kaudesta kutsumme teidät tutustumaan talvirataan veloituksetta uuteen vuoteen asti 18.12.-31.12.2021.

Talvikaudella käytössä on vain päiväliput. Kauden 2022 kausilippu tulee käyttöön toukokuussa kun rata saadaan kesäkuntoon.

Kausi -21

Vielä on kautta jäljelä. Kenttä pyritään pitämään auki niin pitkään kun nurmipinta vain kestää heittämisen tai lumi estää pelaamisen. Teelle tulee lähiaikoina pressut ja harjat. Muistattehan nostaa prettut takaisin kun olette heittäneet.

Kausikortit ovat voimassa kuluvan vuodenloppuun tai niin kauan kuin pelaaminen on radalla mahdollista.

Viherlandian taimimyymälä sulkee ovensa lokakuun lopussa jonka jälkeen päiväliput on ostettavissa vihermyymälän kassalta.

Opasteet

Väyläopasteet ovat pitkän odottamisen jälkeen saapuneet ja asennettu paikoilleen. Samoin mandojen yhteyteen on tullut dropparit.

8 väylä on vielä työnalla. Väylän valmistumista viivästyttää ratkaisevasti kuivuus, jonka takia väylälle ei päästä kylvämään nurmea. Kylvön jälkeen menee vielä tovi kun nurmi alkaa vihertämään ja päästään pelaamaan.

9 väylä on pelattavissa. Väylällä tuplamandoina toimivat dropparin etuvasemmalla oleva musta valaisinpylväs ja oikealla puolella oleva puu.

Kuumailmapallolento

Mikäli tuulet ovat tänään suotuisat niin Viherlandia DG:llä nähdään kuumailmapallolennon nousu noin kello 20 tai myöhemmin. Nousuajankohtaan vaikuttaa miten ilta viilenee. Pallolennon operoi Aeronautit. Mahdollinen nousu tapahtuu väylien 3 ja 4 väliseltä nurmialueelta. Pallotoiminta ei normaalitilanteessa vaikuta radan käyttöön. Muuten kuin siirtymiseen kyseisten väylien välillä.

Jätäthän riittävän turvaetäisyyden pallomiehiin!!!

Päivärannekkeet

Nyt päivärannekkeet on myynnissä Viherlandian taimimyymälässä. Taimimyymälän aukioloajat löydät tästä Ranneke tulee olla ranteessa ja rannekkeessa tulee olla kyseinen pelipäivä. Muussa tilanteessa katsotaan heittäjä olevan radalla ilman lippua.

No nyt pääsee 7/9!!!

Tänään on pidetty koritalkoot.

Kiitos ahkerille talkoolaisille!

12 korista on nyt 10 asennettu. Eli 9 väylästä 7 on heitettävissä. Lisäksi klubitalon harjoitusalueet on käytössä. Alueelle asennettiin tänään myös OB alueet. Opasteita joudutte vielä hetken odottamaa, mutta UDisc auttaa radalla. Oleellisimmat väyläsäännöt löytyy ensimmäisenä rataesittelystä.

Huomenna radalle ilmestyy jo paikalla oleviin väyläopasteisiin MobilePay maksulinkit ja QR-koodit. Sen jälkeen aletaan edellyttämään päivälipun tai kausarin ostoa. Lipujen osto ohjeet löydät kohdasta Liput. Aktiivisimmat ovatkin jo löytänet mistä kausarin saa ostettua.

Milloin rata aukeaa?

Moni on jo kuumeisesti kysellyt milloin rata aukeaa. Vielä emme tarkkaa päivämäärää julkaise, mutta siihen ei enään mene pitkään. Nyt puhutaan enään muutamista viikoista.

Monien mutkien ja viivästyksien jälkeen, nyt alkaa näyttämään hyvälle. Kaikki rataan tarvittavat tarvikkeet on kasassa. Viimeisenä viime maanantaina saatiin radasta aivan mahtava leiska aikaiseksi. Nyt vain koreja ja teepadeja kasaamaan ja pysyttämään. Väylällä 8 on tarvitaan vähän isompia koneita, että väylästä saadaan helposti hoidettava ja ennen kaikkea pelattava.

Jännitystä vielä aiheuttaa niitty- / puistoalueen nurmenleikkuu. Sitä hän riittää. Leikattavaa nurmialuetta on lähes 11 jalkapallokentällistä. Pajamies Ari huoltaa ja korjaa parhaillaan lähes 5m leveää leikkuriamme, millä työhön tarkoitus ryhtyä.